Toiminimi Liina Pajunen on vuonna 2004 perustettu yhden naisen yritys, jonka pääasiallinen toimenkuva on kuvittamisen ohella suunnitella ja valmistaa kirkkotekstiilejä. Pyrin siihen, että kaikista töistäni välittyy se rakkaus, jolla niihin suhtaudun. Jokainen työ on yksilö, jossa kädenjälki saa näkyä. Parhaiten minut tavoittaa sähköpostilla.

KUKA OLEN?
Syntynyt Vammalassa 1977
Puoliso: Mika K T Pajunen 
 

Ammatillinen suuntautuneisuus
ja mielenkiinnonkohteet
Kuvitukset
Kirkkotekstiilit
Kirjonta, applikaatio ja tilkkutyöt

   

Työkokemus

Oma toiminimi Liina Pajunen elokuusta 2004 alkaen. Päätoimialana taiteilijatoiminta. 
Sekalaista työkokemusta suunnittelun saralta vuodesta 1996 alkaen. Tilaustöinä tehnyt kuvituksia, kirkkotekstiilejä, logoja, kortteja, Ex Libriksiä, sekä maalauksia.
Kulosaaren seurakuntasalin tekstiilien suunnittelu vuonna 1999

Koulutus

Taiteen kandidaatti, Taideteollisesta Korkeakoulusta tekstiilitaiteen osastolta joulukuussa 2000.
Ylioppilaaksi Vammalan lukiosta keväällä 1996.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston järjestämä kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan
koulutusohjelma (KETKO) lukuvuonna 1999-2000

Tunnustukset

Kunniamaininta Ryijypalvelun ja Kotilieden ryijykilpailussa työllä Leskenlehdet
Kunniamaininta Vuorelman ryijykilpailussa työllä Lokki

   

Muita asioista, joista nautin

Puutarhanhoito  
Unelmointi
Rantasauna
Perhe ja ystävät
Leivonnaiset
Vanhat tavarat ja niiden kunnostaminen
Sienestys
Mausteiset tuoksut
Syyskesä
Tunnelmointi
Laiskottelu
Intensiiviset värit
Ranskalaistyyppinen musiikki
Leijan lennättäminen     

Sivusto päivitetty 10.11.2011